lauantai 23. syyskuuta 2017

Ainutlaatuinen lahja

Olen onnekas ihminen, koska paras ystäväni on niin taitava tekijä, että suunnittelee oman käsityöyrityksen perustamista. En ollut vielä raskaana, kun sovittiin, miten minä otan heidän raskaus- sekä vauvakuvat ja silloin joskus, kun meillekin tulee vauva, hän tekee meidän pikkuiselle lahjasetin. Vain kuukauden päästä tein positiivisen raskaustestin.
Emme oikeastaan enää puhuneet asiasta, mutta kun hän varmisti meidän uuden osoitteen, niin tiesin heti, mistä on kyse.
Paketti saapui pari viikkoa sitten ovelle ja en melkein kestänyt sitä ihanuutta.  Hän tuntee minut hyvin eli setissä on käytetty harmaata, valkoista ja persikkaa – rakastan tätä väriyhdistelmää.
Mut nyt riittää vain puheesta, koska kuvat kertovat sen parhaiten.
Hän teki kaiken itse ja tilasi meitä varten jonkinlaista ekolankaakin. Eniten käytetään lämmintä ja pehmeää peittoa, joka kerää julkisilla paikoilla vauvan kanssa melkein saman verran huomiota. Ainakin neljä ihmista on tullut sanomaan, että onpas kaunis peitto.
Meidän pikkuneiti kiittää!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Hän on täällä – synnytyskertomus

Meidän 3530-grammainen tyttö saapui tähän maailmaan raskausviikolla 41+0 eli 8.8.2017 klo 5.12. Olemme asuneet jo kuukauden vauvakuplassa, joka on tietysti ihana, mutta myös väsyttävä. R. palasi töihin ja vihdoinkin tunnen, että olen valmis muistelemaan elämäni vaikeimpia tunteja.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin en huomannut itselläni minkäänlaisia harjoitussupistuksia, paitsi että jo viikkoja ennen synnytystä kärsin kovista selkäkivuista. Nyt tiedän, että ne olivatkin supistuksia, koska myös synnytyksen aikana tunsin supistuksia juuri selän puolella. Se oli yhtä helvettiä.

6. ja 7. elokuun välisenä yönä noin klo 23-24 aikana huomasin, että jo tutuksi tullut selkäkipu pahenee. Sanoin miehelleni, että nyt alkaa tapahtua ja olen aika varma, että hän ei ole menossa töihin. Yritin kuitenkin vähän nukkua ja sain ehkä kahden-kolmen tunnin yöunet. Heräsin kolmelta, koska kipu oli jo niin vahva, että en pystynyt enää rauhoittumaan. Supistusten väli oli silloin vielä 12–15 min.

Menin sohvalle ja katsoin youtubesta synnytysvideoita. En tiedä, toivoinko siitä jonkinlaista lohtua, mutta ei se oikein auttanut. Aika venyi ja odotin, että R. heräisi. Joskus 7-8 aikaan laitoin kahvipannun päälle ja herätin hänet. Supistukset olivat säännölliset ja niiden väli oli noin 10 min. Synnytys oli virallisesti alkanut.
Oli maanantaiaamu – laitettiin uusin "Game of Thronesin" (joo, ollaan faneja) pyörimään sekä syötiin aamiaista. Ruokahalu oli täysin poissa, mutta tein parhaani. Vaikka supistusten väli oli pitkä, en oikein muista, mitä siinä jaksossa tapahtui.
Alussa pystyin supistusten välillä hetkeksi rentoutumaan, mutta noin klo 10 aikaan muuttui kipu yhtäkkiä niin kovaksi, että jokaisen supistuksen aikana halusin vain kovalla äänellä huutaa. Sanoin, että mennään, koska en pärjää. Meiltä on sairaalaan noin tunnin ajomatka ja autossa istuminen oli erittäin epämukavaa. Jossain vaiheessa huomasin, että vaikka erotin supistuksia, niin niiden välillä ei ollut enää mitään taukoa, vain sellaista jatkuvaa poltetta.

Noin 11–12 aikaan oltiin sairaalassa ja käyrillä selvisi, että kohdunkaula on hävinnyt, mutta olin vain 1 cm auki. 1 cm?!? Teki mieli itkeä, koska kipu oli jo silloin aivan mieletön. Supistusten väli oli noin 6-7 min. Menimme sen jälkeen vielä toiveikkaasti kaupungille, mutta en kestänyt siellä kuin tunnin. Vaikka olin unelmoinut luomusynnytyksestä, niin tässä vaiheessa jo tiesin, että tarvitsen ehdottomasti kivunlievitystä.

Pääsimme synnytyssaliin, joka oli tosi hieno ja iso. Siitä en voi valittaa yhtään. Laitettiin joku retroradio soimaan.
Kipu oli kuitenkin kestämätön ja joskus neljältä tai puoli viideltä pyysin epiduraalia, mutta kätilö sanoi, että kokeillaan alussa jonkinlaista tippaa. Se helpotti vähäksi aikaa, mutta kun yhden tosi voimakkaan supistuksen aikana meni vedet, niin alkoi monen tunnin helvetti. Tippa ei vaikuttanut enää ollenkaan. Kätilö ajatteli, että toinen annos voisi auttaa. Ei se tuntunut missään. Noin kuudelta hän vihdoin sanoi, että laitetaan epiduraali. Mutta iloa ei kestänyt kauan, koska hän kertoi, että molemmat anestesialääkärit on leikkauksessa ja meidän täytyy odottaa. Hän toivoi, että kohdunkaulan puudutuksen avulla selviän siihen asti – sekään ei tuntunut missään. Aika venyi ja mulla oli lopuksi täysin avuton sekä epätoivoinen olo. Sanoin miehelleni itkien, että en jaksa enää. Olin melkein tajuton, tärisin ja en oikeastaan kyennyt kommunikoimaan. Noin KAKS TUNTIA (!) myöhemmin anestesialääkäri viimein tuli. Ihmisrauniosta tuli taas nainen, joka pystyi puhumaan sekä hymyilemään.

Epiduraalin ansiosta synnytys venyi, mutta jokainen tunti oli sen arvoinen. Ongelmana oli vain se, että väsymyksen takia nousi mulla kuume eli varhaisaamulla sain antibiootttitipan. Sen lisäksi annettiin mulle vettä, oksitosiinia jms. Johtoja ja letkuja oli joka paikassa.

Ponnistusvaiheen alussa totesin iloisesti, että vaikka otin epiduraalin, niin kuitenkin tiesin, milloin pitäisi ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ainakin minun mielestä avautumisvaiheesta kymmenen kertaa helpompi ja ajatus siitä, että vauvamme on vihdoinkin tulossa, antoi mulle voimaa. Supistusten välit olivat ärsyttävän pitkiä ja vain sen takia venyi ponnistusvaihe 32 minuutin pituiseksi. Muistan, kun kätilö sanoi, että nyt ponnista kovaa, muuten tulee välilihan leikkaus. Annoin kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Vauva oli joutunut ahdinkotilaan eli hänet oli pakko saada heti ulos. Voin lohduttaa odottavia äitejä, jotka pelkäävät episiotomia. Se oli niin nopeasti ohi, että en melkein huomannutkaan.
Sitten hän tuli! Meidän ihana tummatukkainen tyttö. Hän oli niin suloinen, että rakastuimme h e t i. R. leikkasi napanuoran ja minä otin hänet rinnalleni. Neidin imuote oli alusta lähtien kunnossa.

Synnytys kesti yhteensä yli 21 tuntia ja oli elämäni hirvittävin kokemus. Samalla se uskomaton rakkauden tunne, kun sain oman lapsen syliin, korvasi kivun kyllä sataprosenttisesti.


Haluaisin erikseen kiittää miestäni. En kuvittele, miten olisin ilman hänen tukea selvinnyt. R. oli täysillä mukana, piti mua koko ajan kädestä, tsemppasi ja yritti saada mut nauramaan. Se olikin meidän synnytyskertomus, ei vain minun. Mulla oli jonkinlainen tyhmä pelko, että jos R. on mukana, niin se voi vaikuttaa meidän suhteeseen negatiivisesti. Olin väärässä. Vaikutus olikin iso, mutta päinvastoin, läheisyys ja luottamus vain kasvoi ja rakastamme toisiamme tänään enemmän kun koskaan aikaisemmin.


lauantai 5. elokuuta 2017

Vaarallinen kaneli

Tämä postaus on ensisijaisesti tarkoitettu kaikille, jotka kuten minä, rakastavat kanelia. En laita kanelia vain leivonnaisiin, vaan muuallekin, esimerkiksi smoothieihin, sekä puuroihin. Tykkään kanelin mausta tosi paljon ja olin koko elämäni luullut, että se on myös tosi terveellistä. Kanelihan auttaa painonpudotuksessa, vähentää kolesterolia, muistisairauden ja syövän riskiä yms.

Kun tulin raskaaksi, niin tietysti tutkin ruokavaliotani vielä tarkemmin, erityisesti alussa, jolloin halusin tehdä itselleni selväksi, mikä on oikeasti kielletty. Isoissa määrissä kaneli voi olla erityisen vaarallinen juuri lapsille.
Muuten hyödyllisestä kanelista tekee haitallisen sen sisältämä kumariini. Kumariini ei ole myrkky, mutta sen runsas nauttiminen saattaa aiheuttaa maksavaurioita. Ja mitä vähemmän syöjä painaa, sitä pienempi on turvallinen kumariinin saantiraja.

Kävin muun muuassa Eviran sivuilla tietoja hankkimassa. Suomessa ja Euroopassa myytävä kaneli on yleensä ns. kassiakanelia (Cinnamomum cassia), joka sisältää kumariinia tavallisimmin 2-3 mg/g. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on vuonna 2004 antanut sille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa (eli 50 kiloisella ihmisellä 5 mg kumariinia ≈ 1 tl kanelia).

Menin sitten suoraan kauppaan ja ostin Santa Marian luomukanelia, koska luulin, että se on jotenkin terveellisempi. Olin väärässä. Cinnamomum Aromaticum Cinnamomum cassia. 
Maailmassa on vain yksi kanelilaatu, joka sisältää muihin verratuna melkein olemattoman määrän kumariinia – Sri Lankalta peräisin oleva ceylon- eli aitokaneli. 
Meidän ruokakaupasta sellaista ei tietenkään löydy, mutta sitä pystyy tilaamaan erilaisista terveyskaupoista. Otin heti 400g paketin, koska käytän kanelia usein ja ceyloninkaneli on maultaan miedompi, mutta kassiakaneli sisältää kumariinia n 200 kertaa enemmän.

Tähän loppuun sopiikin hyvin mun lempikanelipullien resepti, jonka löysin virolaisen kokin Sandra Vungin sivuilta. Jos joku osaa viroa, niin se on ihan mahtava sivusto, joka keskittyy vegaaniseen ruokaan. En itse ole vegaani, mutta tykkään kasvisruoasta. 

(Vegaaniset) kuohkeat kanelipullat:

Annoksia: 10–12 kpl
Aikaa menee noin 1,5 tuntia.

Ainekset:

1. Taikina

kuivahiivaa (11 g)
¼ tl suolaa
380 g vehnäjauhoa
4 rkl ruokosokeria
250 ml kädenlämpöistä vettä
1 rkl oliiviöljyä
itse lisän taikinaan myös kookoshiutaleita ja vähän kanelia

2. Täyte

4 rkl ruokosokeria
½ rkl kanelia (laitan pikkasen enemmän)
4 rkl oliiviöljyä

+ tummaa suklaata, jos haluaa erittäin juhlavan näköisiä pullia

Valmistus: 

Sekoita kuivahiiva, suola ja vehnäjauho. Toisessa kulhossa sekoita sokeri ja vesi. Kaada sokerivesi jauhojen sekaan ja sekoita. Vatkaa taikinaa pari minuuttia ja lisää jossain vaiheessa öljy. Vaivaa taikinaa vielä vähän aikaa. Sen jälkeen anna taikinan nousta tunnin verran lämpöisessä paikassa.

Valmista täyte, sekoittamalla kaikki ainekset. Jätä odottamaan.

Kun taikina on noussut, laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vaivaa taikinaa vielä kerran ja kauli taikina jauhoisella alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
Levitä täyte taikinalevyn päälle (vaikka ihan käsin). 
Rullaa taikinalevy käärölle ja leikkaa siitä veitsellä noin 10–12 samankokoista rullaa. Asettele rullat vierekkäin astetta syvemmälle uunipellille leivinpaperin päälle. Anna vielä nousta pyyhkeen alla kunnes uuni on valmis. 
Paista uunissa n 15 minuuttia. 

Valuta sulatettu suklaa pullien päälle ja nauti!